Salaliitto vai salaliittoteoria?

Docventuresin kolmannen tuotantokauden ensimmäisen viikon teema on salaliitto. Laura Poitrasin ohjaama Oscar-palkittu CITIZENFOUR kertoo ehkä aikamme suurimmasta salaliitosta. 

Tietovuotaja Edward Snowdenin tähdittämä dokumenttielokuva paljastaa muun muassa sen, miten Yhdysvaltojen Kansallinen turvallisuusvirasto NSA on kuunnellut eri valtioiden johtajien puheluja. Snowdenin paljastusten myötä aika moni joutui muuttamaan käsitystään turvallisuudesta.

Snowdenin paljastus ei suinkaan ole ainut todeksi osoitettu salaliitto. Historian kirjat ovat täynnä kahden tai useamman tahon välisiä salaisia sopimuksia, joiden avulla on saavutettu tai pyritty saavuttamaan tietty tavoite. Vielä enemmän on spekulaation tasolle jääneitä salaliittoja, joita kutsumme salaliittoteorioiksi.

Arkikielessä salaliitot ja salaliittoteoriat sekoittuvat helposti toisiinsa, mutta vilkaistaanpa sanakirjaan:

• Salaliitto: tehdä salaisia suunnitelmia toisten kanssa etenkin rikollisten päämäärien saavuttamiseksi
• Salaliittoteoria: hypoteesi, jonka mukaan jonkin merkittävän tapahtuman takana on salaliitto.

Tällä hetkellä elämme eräänlaista salaliittoteorioiden aikaa. Media ja verkkokeskustelut, ja yllättävän usein myös politiikan retoriikka, ruokkivat epäilyksiä salaliitoista. Kaoottisessa maailmassa on helppo nähdä sattumanvaraisissakin asioissa suunnitelmallisuutta ja hämäriä päämääriä.

Salaliittoteorioista puhuttaessa keskustelua leimaa usein väheksyntä ja halveksunta. Salaliittoteoreetikot leimataan kylähulluiksi, jotka vetävät päähänsä foliohatun ja varovat naapureitaan rappukäytävässä. Mielikuva, joka toistuu mediakuvastoissa tiuhaan. Toisaalta nyky-yhteiskunnassa voidaan olettaa kyseisen kuvan olevan myös melko fiktiivinen. Sen todistaa muun muassa Edward Snowden.

En ole vielä nähnyt CITIZENFOURia (odotan innolla keskiviikkoa), enkä siksi osaa sanoa, millaiset tekijät ajoivat Snowdenin paljastuneen salaliiton jäljille. Silti Snowdenin tapaus julistaa samaa ajatusta, jonka John Lawrence Reynolds totesi jo vuonna 2008 teoksessaan Varjojen väki – Maailman salaseurojen historia.

Teoksessaan Reynolds pohtii, tarvitseeko ihminen turvallisuuteensa kohdistuvia uhkakuvia ja salaliittoteorioita, jotta voisi arvostaa turvallisuuttaan? Snowdenin kritisoijat kokevat, että NSA-paljastukset ovat aiheuttaneet enemminkin turvattomuutta. Mutta entäpä jos Snowden olisi jättänyt tietonsa kertomatta? Mitä, jos salaliittoteoreetikot kautta maailman vaikenisivat?

Niin kauan kuin maailmassa on salaliittoja, tarvitaan vastavoima välinpitämättömyydelle ja kyseenalaisille valtavoimille. Ehkä osa – jopa moni – salaliittoteoria osoittautuu pelkäksi vainoharhaisuudeksi, mutta aina välillä törmäämme Edward Snowdeniin, joka onnistuu heilauttamaan maailmaa.