Planeettamme toivo

Viime viikon Docventures-jakso käsitteli aihetta toivo. Dokumenttina esitettiin New Run -niminen dokumentti, joka käsitteli Pekka Hyysalon hienoa toipumistarinaa. Dokumentissa käsiteltiin yksittäisen ihmisen toivoa ja sitä, miten jaloilleen voi nousta vielä pahimmistakin tilanteista.

Tässä tekstissä en kuitenkaan käsittele yksittäisen ihmisen toivoa vaan vien toivon käsitteen globaalille tasolle. Puhutaan koko ihmiskunnan ja planeetan toivosta.

Tulevaisuutena kehityksen kuudes aalto

Tein tällä viikolla uutisjuttua, joka käsitteli talouden kehityksen kuudennen aallon nousua. Yksinkertaisesti selitettynä kehityksen kuudes aalto tarkoittaa älykkään energiateknologian käyttämistä ja uusiutumattomien resurssien käytön vähentämistä. Ajatus kehityksen aalloista perustuu venäläisen taloustieteilijän Nikolai Kondratieffin teoriaan, jonka mukaan länsimaiset kapitalistiset taloudet noudattavat sykliä jossa 50–60 vuoden välein lama- ja nousukaudet vuorottelevat.

Haastattelin aiheeseen liittyen Keijo Koskista Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimiskeskuksesta. Koskinen kertoi haastattelussa, että tiedeyhteisö tekee kaikkensa ajatuksen eteen viemiseksi, mutta Suomessa siirtymä on vielä lasten kengissä. Mainstream-politiikka on edelleen kiinni vanhoissa rakenteissa ja ydinvoimaloita rakennetaan ja uusia suunnitellaan. Tästä ajatusmallista on päästävä eroon ja luotava kiertotaloutta jos ihmiskunta ja planeetta haluaa pysyä elossa.

Kuoleva planeetta

Kaikki tietävät keskustelun ilmastonlämpenemisestä ja siitä miten planeettamme on kuolemassa jos asialle ei jotain tehdä. Joissain alueilla tulee esimerkiksi olemaan sellainen ongelma, että maataloutta ei pystytä enää harjoittamaan. Se tulee aiheuttamaan valtavia väestömassojen liikkeellelähtöä, joka saa tämän hetkisen pakolaisriisin näyttämään mitättömältä.

Vihreät arvot ovatkin nousseet isoiksi teemoiksi nykypolitiikassa ja edistysaskeliakin tapahtuu. Yksittäiset kuluttajat ovat alkaneet vaikuttamaan muuttamalla kulutustottumuksiaan. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole kuitenkaan enemmistö ja se oikea suuri muutos lähtee yrityksistä ja työskentelytavoista.

Toivo vaatii tekoja

Nykyinen talousjärjestelmämme joka perustuu ICT-teknologiaan, on nyt taantumassa. Kondratieffin teorian mukaan on siis aika uudelle aallolle. Maailmantalous kaipaa uutta talousjärjestelmää ja niin kaipaa tulevaisuutemmekin. Muutoksen tulee olla globaali ja jakautunut niin, että sitä sovelletaan myös köyhemmissä maissa, eikä vain läntisen maailman kapitalistisissa maissa. William Gibsonia lainatakseni:

”The future is already here – it’s just not evenly distributed.”

Jos onnistumme luomaan uusia älykkäitä ratkaisuja resurssien käyttöön ja yritykset sitoutuvat niitä käyttämään, on taloudellamme ja planeetallamme vielä toivoa.

Tässä vielä linkki aiheestani kirjoittamaani uutiseen: http://tutka.pro/?p=26833

Ohto Lankila
Jounalismin opiskelija

Lautasmallien ja ruokakolmioiden valiotarjonta

Eilinen dokumentti valoitti ansiokkaasti niitä keinoja, joita lobbarit käyttävät saadakseen haluamansa. Tupakkayhtiö haluaa ihmisten jatkavan sauhuttelua – väitetään siis, ettei tupakan vaarallisuudesta ole näyttöä. Öljy-yhtiö haluaa jatkaa mustan kullan pumppaamista – väitetään, ettei ilmastonmuutosta ole, tai jos on, se ei ainakaan ole öljyn vika, ja jos onkin niin siihen puuttuminen tappaa talouden.

Amerikkaan keskittynyt elokuva herätti ajatuksia ja pisti miettimään, mikä mahtaa täällä Suomessa olla räikeintä lobbausta tai pseudotieteen käyttöä poliittisten päätösten masinoimiseksi. Kuin tilauksesta Perussuomalaisten Matti Putkonen keksi eilen alkaa vastustaa tuulivoimaa vedoten siihen, että tutkimusten mukaan lepakot räjähtävät tuulivoimaloiden läheisyydessä. Mitäpä siihen sanoisi.

Hieman huomaamattomampaa ja kenties maineikkaampaa lobbauksen tulosta voi nähdä neuvoloissa, koulujen ruokaloissa ja ihan arkisessa päivällispöydässä kotonakin. Nyt puhun lautasmallista.

Esimerkiksi meidän suomalaisten kehotetaan tämän hetkisten, virallisten ravitsemussuositusten mukaan kasaamaan puolet lautasesta täyteen kasviksia, neljännes perunaa ja neljännes kalaa, lihaa tai munaa. Perunan voi korvata viljavalmisteilla, kuten pastalla tai riisillä. Leipä kuuluu lautasen oheen, ja ruokajuomaksi tietenkin rasvatonta maitoa.

Ihminen on käsittääkseni ainoa eläin, joka jatkaa imetyksen jälkeen maidon juontia. Äidinmaito vaihdetaan vain toisen eläimen maitoon.

Löytyisiköhän ravintosuosituksistamme maitoa ja leipää, mikäli maatalous ja maidontuotanto eivät olisi niin suuria tekijöitä maassamme?

Jos ruokakolmioita lähdetään vertailemaan eri maiden välillä, löytyy heti eroja, vaikka uskaltaisin veikata ihmisten ravintotarpeiden olevan suurin piirtein samanlaisia riippumatta siitä, minkä maan kansalaisia olemme.

Otetaan esimerkiksi Japani. Siellä ravintosuositusten kolmion alapään täyttävät viljat, sitten tulevat kasvikset, sitten kala ja liha ja kolmion huipun jakavat hedelmät sekä maito.

Suomessa vastaavan kolmion pohjan muodostavat kasvikset, marjat ja hedelmät, sitten tulevat peruna ja viljatuotteet, seuraavana maito sekä kasvisrasvat, pähkinät ja siemenet, niiden jälkeen kala ja siipikarja, ja huipulta löytyvät punainen liha sekä sattumat, joihin kuuluvat esimerkiksi sipsit ja limu.

En ole ekspertti enkä ravintoalan asiantuntija, mutta jotenkin tuntuu siltä, että erot voisivat selittyä kunkin maan talouden painotuksilla sekä sillä, kenen pussiin pelataan.

Vai onko niin, etteivät japanilaiset tarvitse perunaa yhtä paljon kuin me suomalaiset, emmekä me puolestamme vain toimi ilman suurempaa määrää maitotuotteita?

Iidaliisa Pardalin
journalismin opiskelija

"Taikuudessa on parasta luominen"

Taikatemput saatiin käsinkosketeltavan lähelle tämänviikkoisessa Docventures-katsomossa Dynamossa, kun taikuri Jerry Nyholm esiintyi ennen An Hones Liar -dokumenttia. Upean ja hämmästyttävän esityksen jälkeen Docventures goes Turku -tiimiläinen, journalismia opiskeleva Niina Luomala nappasi miehen haastatteluun.

Nyholm kiinnostui taikuudesta kymmenen vuotta sitten nähtyään erään korttitempun. Temppu oli Tamed Spades, jonka hän näki taikuri Miika Peltosen tekevän Talent -ohjelmassa. Temppu on edelleen yksi Nyholmin suosikeista, ja hän esittää sitä usein keikoillaan.

Jerry Nyholm esiintyi Dynamossa pahvi-Rikun valvovan katseen alla.

– Sen jälkeen sain joululahjaksi taikatemppukirjan. Siitä innostus lähti, 25-vuotias taikuri kertoo. 

Nykyään korttitempuista kiinnostunut pääsee helposti alkuun nettivideoiden avulla opettelemalla.

– Kirjoilla taas pääsee syvemmälle aiheeseen ja voi ymmärtää paremmin psykologiaa siellä taustalla.

Taikurin keikkojen lisäksi Jerry Nyholm muun muassa tanssii, jonglööraa ja tekee ilma-akrobatiaa Turun sirkuksessa. Taikuruudessa ja taikuudessa on hänen mukaansa parasta luominen.

– Aluksi se oli ihmisten hämmästyttäminen ja reaktiot. Tällä hetkellä se on kaikenlainen luominen.

Nyholm kirjoittaa tällä hetkellä omaa sooloa.

– Toivottavasti se nähdään joskus teatterin lavalla, hän sanoo.

Huumeet ja tuhmat ihmiset

Päihteet muuttavat tajunnantilaa, osa toimii tainnuttavasti, osa stimuloivasti. Ihmiskunta on läpi historian käyttänyt eri aineita. Milloin käytössä on ollut pilalle mennyt marjamehu, milloin tulivuoren läheisyydessä olevan luolan luonnolliset kaasut. Ja ihmiskunta ei tule muuttumaan tältä osin tulevaisuudessa. Päihteet ovat olleet, ja tulevat olemaan osa meitä.

Kannabis silloin joskus

Moderni käsitys päihteistä poikkeaa merkittävästi aikaisemmasta. Tietyt päihteet on luokiteltu laittomiksi, ja osa taas ei. ”Silloin kun kaikki oli hyvin”, jokainen päihde oli kenen tahansa kansalaisen ulottuvilla. Froidi laajensi sieraimiaan tajuntaansa kokaiinilla, Allan Poe oopiumilla, ja aateliset eetteri-imppauksella. Mutta jossain vaiheessa asialle piti saada stoppi. Ja stopin alkulaukaus tapahtui 1930-luvun alussa Herramme liittovaltiossa, Yhdysvalloissa. Alkoholin kieltolaki oli epäonnistunut lieventynyt, ja virastojen janttereiden piti keksiä jotain muuta puuhaa. Mikä olisikaan parempi kohde kuin roskaväen käyttämä naurutupakka.

Kannabiksen kriminalisoinnin perusteluna käytettiin sen vaikutusta degeneroituneisiin rotuihin. FBN lausui totuutensa yli 80 vuotta sitten:

”Yhdysvalloissa on yhteensä 100 000 marijuanan polttajaa, ja suurin osa heistä on neekereitä, latinoja, filippiinoja, ja viihdyttäjiä. Heidän saatanallinen musiikki, jazz ja swing ovat seurausta marijuanan käytöstä. Marijuana aiheuttaa sen, että valkoiset naiset etsivät seuraa neekereistä, viihdyttäjistä, ja muista samankaltaisista. ”
”Kannabis saa neekerit ajattelemaan, että he ovat yhtä hyviä, kuin valkoiset miehet.”

Luoja siunatkoon! Mitä jos osa ajattelisi olevansa tasa-arvoisia!

Ylläolevat viisaudet olivat siis niitä perimmäisiä totuuksia, joiden avulla kannabiksen laittomuutta ajettiin eteenpäin demokratian ja vapauden maassa. Oli myös muitakin, kuten se, että naurutupakasta muuttuu silmittömäksi perhemurhaajaksi, tai raiskaajaksi, tai kuorii ihonsa irti juustohöylällä.

Kaikkihan nyt tietää, että Damin kadut ovat täynnä epäonnisten turistien ihon palasia.

Entä nykyään

Tutkimukset, joita on tehty useiden vuosikymmenten ajan, ovat kuitenkin osoittaneet – yhä uudestaan ja uudestaan - että kannabiksesta on monenlaista lääkinnällistä hyötyä. Kaikkia niitä ei edes tiedetä vielä, koska kannabinoidiresepteroiden toiminta on suurimmilta osin vielä epäselvää. Muun muassa osa MS-potilaista ovat saaneet lievitystä kipuihinsa, joihin eivät perinteiset reseptilääkkeet ovat auttaneet. Sama koskee myös syöpäpotilaita, joille opioidi-pohjaisten lääkkeiden sivuvaikutukset ovat olleet liian pahoja. Eikä nämä syyt rajoitu pelkästään näihin, tässä on vain lueteltu muutamia päteviä syitä. Kannabiksen kriminalisointi on myös yhä heikommalla pohjalla, koska näyttöä yliannostuksista ei löydy, kun taas alkoholin haittojen vaikutukset Suomen yhteiskuntaan on melkeinpä kansantaudin tasolla.

Kriminalisointi ei pelkästään estä jazzitupakasta nauttimista, vaan myös siihen kohdistuvan tutkimustyön, joka edistäisi merkittävästi lääketeollisuutta. Esimerkkejä ei tarvitse etsiä kaukaa, kunhan suuntaa katseensa horisonttiin rapakon taakse. Ei, ei Ruotsiin.

Kriminalisoinnin vaikutukset

Kriminalisoinnilla on luotu yksi uusi yhteiskuntaluokka, joka on sysätty syrjään systemaattisella häirinnällä ja väkivallalla. Kuvittele tilanne, jossa istut kotona juomassa kaljaa. Yhtäkkiä poliisi potkaisee oven sisään, pistää sinut rautoihin, myllää asuntosi, ja ottaa huostaan lapsesi. Vain siksi, koska joit kaljaa kotona, omassa rauhassa, ilman että häiritset ketään. Ja mitä pahinta, joit Lageria, etkä tummaa. Tämä on todellisuus, joka on mahdollisuus (hieman samaan tapaan kuin työttömyys on täysin järkeenkäypä vaihtoehto jokaiselle palkattomalle työharjoittelijalle) jokaiselle hassuheinän pössytelijälle, ja miksi? Koska Yhdysvalloissa 1930-luvulla suuressa viisaudessa päätettiin, että marijuana kieltämällä estetään alempien rotujen aiheuttama degeneraatio valkoisen herrarodun keskuudessa. Riivi siitä huumoria.

Dekriminalisaatiolla on ollut ainoastaan positiivisia vaikutuksia. Tästä on hyvänä esimerkkinä Portugali, joka päätti yli kymmenen vuotta sitten dekriminalisoida suurimman osan päihteistä. Kansainvälinen yhteisö kohahti, ja manasi tulikiveä sekä tappuraa Iberian niemimaalle. Heinäsirkoista ja muista vitsauksista puhumattakaan.

Mitään näistä ei tapahtunut.

Kansalaisten oli helpompi hakeutua hakemaan lääkäriltä apua ja poliisien resurssit vapautuivat käyttäjien piinamisesta suurien kalojen saalistamiseen. Sama tilanne on tapahtunut myös Hollannissa. Heroiini päätettiin tuoda ilmaiseksi pitkäaikaiskäyttäjien tarjolle terveyskeskuksissa, jolloin aine olisi puhdasta, ja halpaa. Kansainvälinen yhteisö kohahti myös silloin, ja maalasi apokalyptisia kuvia seinille.

Mikään niistäkään ei tapahtunut.

Rikollisuus romahti, koska narkomaanien ei tarvinnut enää maksaa rikollisorganisaatioiden mielipuolisia hintoja. Osa myös raitistui, koska narkomaanielämästä katosi hohto. Fiksin sai terveyskeskuskesta, ei ollut lainsuojaton, ja kaikki alkoivat tukea. Kuvitella, ihminen parantuu, kun häntä autetaan

Myös yliannostukset romahtivat, koska substanssin laatu pysyy tasaisena sekä puhtaana terveyskeskuksissa. Meidän jokaisen lähipiiristä, tai ainakin ystävän, löytyy varmasti joku, jonka turhan kuoleman olisimme voineet välttää, jos yllä oleva järjestely olisi ollut saatavilla.

Vankilatuomioilla estetään yhteiskuntaan sopeutuminen tehokkaasti. Ja millä oikeutuksella riistämme kenenkään vapautta, jos joku päättää käyttää itsemääräämisoikeuttansa kehoonsa. Kuvitteleeko joku ihan aikuisten oikeasti, että alkoholisti paranee omasta henkisestä pahoinvoinnista sillä, että lukitsemme hänet raiskaajien, murhaajien ja muiden rikollisten sekaan vankilaan. Tai parhaimmassa tapauksessa toisen alkoholistin kanssa samaan selliin. Hienoa verkostoitumista! Korkeakoulujen innovaatio-Ilpot paskoisivat hunajaa onnesta, jos voisivat tehdä saman oppilaillensa.

Päihteet eivät ole se todellinen ongelma, kaiken pahan alku ja syy, ne ovat usein seurausta jostain muusta pinnan alla kuplivasta ongelmista, kuten traumoista, masennuksesta, ahdistuksesta, ja niin edelleen. Konventionaaliset menetelmät eivät ole toimineet yksilön kohdalla, joten hän hakee apua huumeista. Ja myös löytää niiden kautta ”tukiryhmän”, muut käyttäjät, joiden kanssa hän pystyy viettämään aikaa.

Kulttuurin lapset

Kossu pöytään ja korkki auki. Kukaan ei pidä tätä ihmeellisenä, jos ystävämme tekee tämän perjantai-iltana ja toteaa suuren ääneen, että tänään vedetään perseet olalle. ”Pelti kiinni ja pillua!” Ihmettelisimme huomattavasti enemmän, jos hän ottaisi lusikan esille, ja sanoisi, että tänään, ystäväni Hermanni, juhlitaan minun piikkiini. Olemme tottuneet pitämään tiettyjä asioita luonnollisina, koska olemme omassa kulttuurissamme altistuneet niille koko ikämme. Sen takia, näiden välille tulee väkisinkin erittäin suuri kontrasti, vaikka kyseessä on objektiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna kyse täysin samasta asiasta – pään solmuun vetämisestä. Pelti kiinni, tutkalla, ja niin edelleen.

Ja jos asiassa menee vielä pidemmälle ja alamme katsoa ilman mitään tunnelatausta terveyshaittoja näiden kahden aineen välillä, alkoholi vie kirkkaasti voiton. Ei pelkästään suorassa vaikutuksessa, vaan myös epäsuorissa tapauksissa. En usko, että kovin moni voi rehellisesti sanoa, ettei olisi ollut edes todistamassa väkivaltaa, vaaratilanteita, yliannostuksia joita alkoholi on auttanut. Ja etteikö olisi nähnyt näitä enemmän tai vähemmän vähintään nuoruudestansa asti.

Sallimme huomattavasti absurdimpia asioita ilman vankilatuomion uhkaa, emmekä välitä niistä. Pitkälti tämä perustuu kulttuuristamme omaksumiimme filttereihin, joiden lävitse käsittelemme maailmaa. Huumeiden vastaisesta sodasta kärsivät eniten pienet ihmiset, kansalaiset, ja ainoa apu mitä saamme tällä hetkellä, on Kainin leiman otsaan ja ilmaisen visiitin valtion hotellissa.

Ei mul muuta.

Janne Raita

Valkoisen roskaväen kunnia-autisti, ja hampuusi.

Voiko pornoa katsoa hyvällä omatunnolla?

Pornon ehkä isoin ja nykyään hieman vanhanaikainen vasta-argumentti on se, että se esineellistää naista. Tottahan se on, mutta mitä sitten? Nainen tulee hetkellisesti esineellistetyksi, koska pornossa on kyse seksistä, ei tunteista. En ymmärrä, miten se tekisi naisen vähemmän naiseksi tai epäarvokkaammaksi henkilöksi.

Yhtä lailla porno esineellistää miestä. Kuinka usein pornossa näytetään miehen kasvoja? On aivan tavallista, että miehen kasvot näkyvät ensimmäisen minuutin aikana kahdesti, ja loppuaika keskittyy navan ja polven välille. Naisella on kasvot, ja ne ovat oleellinen osa pornoa. Naisen kehoa kasvoineen kuvataan katsojan omasta vinkkelistä riippuen palvovasti tai alentavasti.

Pornosta ei ole seksuaalikasvatukseksi

Koska porno on koko ajan kaikkien saatavilla, se asettaa epärealistisia paineita ja odotuksia varsinkin nuorille. Porno on lähes kaikkien ensikosketus seksiin. Rehellisen puheen sijaan oppia ja käsityksiä haetaan pornosta, vaikka se on kaukana tavallisesta – ja varsinkin aloittelijan – seksielämästä. Suorituspaineiden lisäksi kärsii itsetunto. Pornon välittämä nais- ja mieskuva on hyvin yksipuolinen ja epärealistinen, ja harva sopii siihen muottiin.

Siinä missä ennen möyhättiin naisen esineellistämisestä, nyt pöydälle on nostettu seksityöläisten oikeudet. Porno saattaa vaikuttaa helpolta ja nopealta rahalta, mutta totuus on toinen. Mistä tietää, että esiintyjät ovat vapaaehtoisesti alalla? Ovatko he täysi-ikäisiä? Onko heillä riittävät terveyspalvelut ja testaukset tautien varalta? Kunnolliset vapaapäivät? Onko rahallinen korvaus riittävä suhteessa työhön?

Kilpailu on kovaa, mikä nostaa kynnystä vaatia oikeudenmukaista kohtelua. Hankalasta tapauksesta pääsee helposti eroon, ja tilalle löytyy taatusti joku toinen. Yhdysvalloissa tuhannet ja tuhannet nuoret naiset hakeutuvat pornoalalle joka vuosi. Pornosivustoilla vieraillaan enemmän kuin Netflixissä, Amazonissa ja Twitterissä yhteensä. Useimpien aikuisviihdeura kestää viikosta muutamaan kuukauteen, mutta nettisivu tahkoaa videolla vielä vuosia. Trendit muuttuvat. Jos nyt pidetään implanttirinnoista, huomenna luonnollisuus voi olla in. Plastiikkakirurgia on kallista, ainakin turvallisesti tehtynä. Aikuisviihde varmaan työllistää myös puoskarikirurgeja.

Ostetaan reilun kaupan pornoa

Sitäkin kannattaa miettiä, mitä rahoillaan tukee. Kävin kerran Bangkokin punaisten lyhtyjen alueella ja tuin toimintaa kahdellasadalla bahtilla. Sillä rahalla (noin viisi euroa) luulin näkeväni lähinnä harmitonta strip teasea, mutta totuus löi halolla naamaan. Teinitytöt hakkasivat toisiaan kumipampuilla ja tasaisin väliajoin lihava, keski-ikäinen länsimaalaismies kävi valitsemassa omansa ja he poistuivat paikalta. Seksiturismi on niin tavallista Kaakkois-Aasiassa, että tuskin olisin evääni hetkauttanut, elleivät tytöt olisi olleet selvästi alaikäisiä.

Ehkä pornon isoin ongelma onkin eettisyys. Mistä voin tietää, että esiintyjät saavat oikeudenmukaista kohtelua? Mistä tiedän, etteivät he ole ihmiskaupan uhreja? Mistä tiedän, mille ylemmälle taholle rahani menee ja mitä silloin tuen? Toisaalta, enhän voi tietää vaikka rappukäytävääni siivoaisi ihmiskaupan uhri. Tai vaikka ostamani banaanit olisi kerännyt lapsi. Kuluttajana vastuu on minulla. Tarvitaan reilun kaupan pornoa ja reiluja kuluttajia, jotka ovat valmiit siitä maksamaan.

Niina Luomala

Journalismin opiskelija

Hyvä itä, paha länsi?

Docventuresin neljäs tuotantokausi alkoi keskiviikkona ja aiheena oli informaatiosodankäynti.  Esitettävänä oli World Order -niminen dokumentti, joka kertoo, miten Venäjä näkee muun maailman ja etenkin läntisen maailman. Ennen dokumentin alkua Riku esitteli dokumentin jopa mahdollisesti skitsofreenisenä kokemuksena katsottaessa länsimaalaisen silmin.

Dokumentissa itsessään esitettiin Putinin ja Venäjän kantaa länsimaihin, suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat sai osakseen suurta kritiikkiä maailmanpolitiikastaan, joka oli mielestäni jopa täysin aiheellista. Vaikka dokumentti oli esitelty propagandana ja sitä se suurimmaksi osaksi olikin, oli siinä suuri osa totuutta, eikä siinä valehdeltu. Siinä vain jätettiin kertomatta koko totuus. Jos et ole dokumenttia vielä nähnyt, suosittelen sen katsomaan. Sen enempää dokumentin sisältöä avaamatta, mennään siis aiheeseen: itä vs. länsi -vastakkainasettelu.

Propagandan uhri?

Olenko nyt siis Venäjä propagandan uhri, kun pidin dokumenttia jopa jokseenkin silmiä avaavana? En mielestäni – olen aina ollut sitä mieltä, että maailmanpolitiikan ajattelu hyvä länsi – paha itä, tai toisinpäin, riippuen kuvakulmasta on ontuvaa ja valheellista.  Kummaltakaan puolelta ei pystytä katsomaan maailmanpolitiikkaa objektiivisesti, vaan omaa etua ajatellaan aina. Mikä on tietenkin normaalia käytöstä ihmiseltä, varsinkin johtajalta, eikö?

Yhdysvalloilla ja Venäjällä on molemmilla täysin sama tarkoitusperä. Keinot sen saavuttamiseen voivat erota toisistaan. Vai eroavatko sittenkään?

Todella usein saa lukea lehdistä Yhdysvaltojen sotarikoksista Afganistanissa, Irakissa, Pakistanissa, Guantánamo Bayssa ja Syyriassa. Jos lähdemme tarkastelemaan koko 1900-lukua, lista kasvaisi suunnattomasti. Kuitenkin harvoin kuulee, että näistä sotarikoksista tulisi vaikuttavia tuomioita Yhdysvalloille. Yhdysvallat ovatkin jättäytyneet ulkopuolelle monista kansainvälisistä rikostuomioistuimista peläten amerikkalaisten sotilaiden joutuvan kansainvälisen oikeuden eteen.

Pahempi toistaan, kumpikin on...

Jotta kirjoitus ei menisi täysin Yhdysvaltojen kritoisoimiseen, kuten Docventuresin esittämä dokumentti World Order, kritisoidaan välillä myös Venäjää. Rikua lainaten ”Venäjällä on moni asia vakavasti viturallaan”. Jo pelkästään Venäjällä tapahtuvista ihmisoikeusrikoksista saisi kirjoitettua oman tekstin, miksei jopa kirjaakin, tai paria, mutta koitetan tässä blogissa pysyä maailmanpolitiikassa.

Venäjän sotarikokset ja kansainvälisten sopimusten noudattamattomuus ovat olleet suuri puheenaihe läntisessä mediassa viimeaikoina. Venäjän tukema taistelu Ukrainassa, Assadin tukeminen Syyriassa ja Krimin valtaus yksinä esimerkkeinä. Myös suuret läntiset päättäjäelimet EU ja Yhdysvallat eivät ole näitä jättäneet huomiotta, vaan ovat ryhtyneet rankaisemaan Venäjää talouspakotteilla kun kansainvälinen oikeus ei tapahdu.

Dokumentissa Vadimir Putin vaikutti jopa hetkellisesti kuolevaiselta ihmiseltä näyttäessään pieniä epätoivon merkkejä kertoessaan miten Venäjää rankaistaan sen teoista (huom. ei kuitenkaan myöntänyt tehneensä väärin) samalla kun Yhdysvaltojen teot jäävät rankaisematta. Putin myös esitti dokumentissa vilpittömästi olevansa valmis sovittelemaan asioita lännen kanssa. Kuinka paikkansa pitävä väite oli ja mitkä lopulliset ehdot sovitteluihin Venäjä antaisi, sitä ei tarina kerro. Mutta ovi olisi ainakin Venäjällä esitettävän propagandan mukaan auki.

Onko ratkaisun toivominen vain utopiaa?

Loppujen lopuksi voidaan todeta tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, että niin länsi kuin myös itä ovat pahoja. On ehkä jopa vähän utopistista ajatella, että jonkin näköinen toimiva yhteistyö saataisiin suurvaltojen Venäjä ja Yhdysvallat välille. Se vaatisi sen, että kumpikin puoli pystyisi hetkeksi unohtamaan toistensa tekemät virheet, koska niitä kyllä löytyy molemmilta lukemattomasti, ja sopimaan, että tulevaisuudessa näitä samoja virheitä ei tehdä.

Onko russofobia Suomessa turhaa ja jos ei, pitäisikö meillä olla myös aihetta jenkkifobiaan? Niin kauan kun maailmassa on itä vastaan länsi -vastakkainasettelua, emme pääse rakentamaan turvallista maailmanpolitiikkaa, vaan aina tulee löytymään uusia aiheita ja paikkoja sotia. Meininki idän jä lännen välillä on kuin kahden aikuisen miehen pippelinvertailukisa. Loppujen lopuksi vaikka löytyisikin voittaja, se kenellä se suurempi pippeli on, ei siitä ole mitään hyötyä, kun kumpikaan ei selkeästi sitä osaa käyttää.

Ohto Lankila

Journalismin opiskelija

DGT antaa vapaat kädet tehdä vaikka mitä

Turun dokkarikatsomo eli Docventures Goes Turku, lyhyemmin DGT, oli yksi ensimmäisistä Docventures-katsomoista. Se perustettiin toisella tuotantokaudella Docventuresin kutsusta viiden yhdistyksen voimin. Kolmannella tuotantokaudella Docventures haastoi ihmisiä perustamaan katsomoita vaikka omaan olohuoneeseen ja samalla periaatteella myös DGT muuttui täysin sitoutumattomaksi.  Vuonna 2015 katsomot toteutettiin ilman taustayhdistyksiä ja tekijät etsittiin avoimella haulla.

– Olin viime syksynä toista kertaa mukana DGT-menoissa. Kumpanakin vuonna olen todennut, että toiminnassa parasta on ollut rennon illanvieton, laadukkaan keskustelun sekä uusiin ihmisiin tutustumisen yhdistäminen, kertoo Karoliina Rajala.

– Me teimme katsomoita yleisölle, mutta samalla myös vähän itsellemme, Jatkaa Rajalan kanssa vuoden 2015 dokkarikatsomoita koordinoinut Frida Pessi. – Kädet olivat vapaat alusta asti. Kun tiimi oli hyvä ja motivoitunut, se sai aikaan hienoja juttuja, ilman sen tarkempaa käsikirjoitusta.

Turun dokumenttikatsomoissa vietettiin iltaa vuoroviikoin Bar Kukassa ja Dynamossa. Dokumentin lisäksi ohjelmaan kuului muun muassa tietovisoja, paneeleita ja stand up -komiikkaa. Docventures-dokumenttien teemoihin virittäydyttiin somessa ja DGT:n blogissa.

– DGT-tiimiläisenä ja myöhemmin projektikoordinaattorina tuntui siltä, että joka viikko oppi vielä enemmän kauden dokkareiden teemoista, koska niihin syventyi ideoimalla teemoihin liittyvää ohjelmaa ja rustaamalla blogipostauksia, Rajala sanoo.

Vuorovaikutusta dokkarikansalle

Sosiaalisen median avulla DGT verkostoitui niin yleisön, Docventures-studion kuin muiden kisakatsomoidenkin kanssa. Livetwiittauksen, facebook-haasteiden ja digitaalisen vuorovaikutuksen avulla DGT tuli osaksi laajempaa Docventures-yhteisöä.

– Sometaidot kehittyivät parin DGT-kauden aikana hurjasti. Oikeastaan koko ajan oli pieni kisa siitä, kuka saisi parasta somehuomiota. Piti keksiä uusia ja erilaisia ideoita, mutta Turku pärjäsi aika hyvin. Huippuhetki taisi olla se, kun Riku ja Tunna purkivat suorassa lähetyksessä etanapostilla toimittamamme morsetuksen. Se oli aika uniikki-idea Turun tiimiltä, Pessi muistelee.

Myös Rajalalle DGT-kausista jäi monta mieleenpainuvaa hetkeä.

– Ehkä adrenaliinitäyteisin hetki oli ottaa muun DGT-katsomon kanssa liveyhteys Docventures-studioon kauden ensimmäisen jakson aikana. Erityisen jännittävän tilanteesta teki se, ettei vastaavanlaista katsomoyhteyttä oltu vielä koskaan aiemmin Docventuresin aikana testattu, Rajala kertoo.

Onko DGT2016 sinun näköisesi?

Miten käy DGT:n neljännellä kaudella? Jatkaako Turku nousukiitoaan Docventures-katsomoiden parhaimmistossa? Se on kiinni sinusta. DGT etsii uusia vetäjiä ja tiimiläisiä keksimään parhaat ja erikoisimmat ideat tulevalla tuotantokaudella.

Koordinaattorien tehtävä on pitää huolta, että homma pyörii. Tiimiläiset vastaavat omista vastuuteemoistaan sekä illoistaan. Dokkari-iltoja on yhteensä kahdeksan, joten DGT sopii hyvin mielekkääksi puuhaksi vaikka työn tai opintojen oheen. Mitä monipuolisempi tiimi saadaan kansaan, sen huikeampaa ja hauskempaa on myös tekijöillä.

– Palkkaa DGT-toiminnasta ei makseta ja muutenkin katsomot toimivat nollabudjetilla. Enemminkin DGT on harrastus, joka vie hetkeksi mennessään. Muutama mukana ollut on kyllä tainnut saada opintopisteitä, Pessi sanoo.

Rajalle ja Pessille DGT:stä luopuminen on yhtä aikaa haikeaa ja jännittävää.

 – Jatkaisin toiminnassa edelleen tänä syksynä, jos harjoittelukuviot eivät veisi ulkomaille, Rajala tunnustaa.

– Minullakin gradu ajaa nyt DGT:n edelle, Pessi myöntää. – Mutta toisaalta on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan uusi tiimi toimintaa vie. Lupaamme koordinaattoreille kattavan perehdytyksen ennen Docventures-kauden alkua.

Hae mukaan tekemään Turun dokumenttikatsomoita ja päästä luovuutesi valloilleen. 

Hae DGT-tiimiin oheisella lomakkeella. Haku on auki 8.8. asti.