Aristofanes oli yksi Antiikin Kreikan tunnetuimpia komediakirjailijoita. Hänen erikoisalaansa olivat näytelmät, jotka kritisoivat valtaapitäviä ja tekopyhyyttä. Tänä päivänä kyseisten tekstien voisi todeta olevan edelleen temaattisesti ajankohtaisia. ”Lysistrate” ja” Pilvet” ovat kuin allegorioita nyky-yhteiskunnan arjessa ilmenevälle teatterille. Huomattavaa on, ettei ihmisluonto ole muuttunut miksikään ja tästä johtuen yhteiskunnan kompastuskivet ovat samat kuin aina ennenkin.
Myös terminä tekopyhyyden englanninkielinen vastine juontaa itsensä Antiikin Kreikkaan. Se pohjautuu sanaan ”hypokrisis”, joka viittaa kateuteen, näyttelemiseen ja pelkurimaisuuteen. Nykysanakirja määrittelee tekopyhyyden henkilön ”hyveellisen luonteen teeskentelyksi”, mihin liittyy usein moraalisia tai uskonnollisia vakaumuksia ja periaatteita, joita henkilö ei muille antamastaan kuvasta huolimatta sitoudu noudattamaan. Tekopyhyyteen linkitetäänkin usein myös termi kaksinaismoraali.
Aiheena tekopyhyys on monimutkainen kokonaisuus, jota niin taiteilijat kuin psykologitkin ovat pyrkineet selittämään. Psykologian puolella kyseisen aihepiirin tutkimuksen varsinaisena pioneerina voidaan pitää psykologia C.J. Jungia, joka kuvaili tekopyhiä henkilöitä ihmisiksi, jotka eivät ole tietoisia omasta ”pimeästä puolestaan”. Samantyyppisiin toteamiin päätyi myös psykologi Jonathan Haidt, joka on todennut, että tekopyhyys on yksi ihmisluonnon hankalimmin korjattavista ominaisuuksista, siksi että se on ongelma, josta olemme itse niin epätietoisia.
Tekopyhyyteen liittyvien tutkimusten aiheisiin ovat kuuluneet myös muun muassa vallan vaikutus tekopyhyyden ilmenemiseen sekä tekopyhyyden ajan saatossa kokema evoluutio. Nykypäivänä tutkijoiden lisäksi tavallinen tallaajakin saattaa väliin pohtia, että onko tekopyhyyden läsnäolo arjessa koskaan ollut selkeämpää kuin nyt?
Yksi asia, mihin tekopyhyys usein linkitetään on sosiaalinen media ja siellä vallitsevat minäkuvat. Twitteriin pyritään rakentamaan profiili itsestä sosiaalisena ja ajankohtaisia asioita seuraavana älykkönä, kun taas Instagramissa kaunistellaan arjen ihanuutta filtteröityjen kuvien ja hattaraisten hashtagien avulla. #Munelämäonparasta. Pyrkimyksenä ei ole pelkkä kuvallisen, kaikille avoimen päiväkirjan pitäminen vaan päämääränä tuntuu usein olevan kanssakumppanien joko kateellisiksi tai seuraan mieliviksi tekeminen. Yksilötasolta yhteiskunnalliseen viestintään siirryttäessä ei tekopyhyys sielläkään hellitä otettaan – päinvastoin. Eniten kommentteja keräävät esimerkiksi eri instituutioihin, kuten kirkkon ja hallituksen, toimiin liittyvät tapaukset, joissa tekemiset eivät aina vastaa sanomisia. Näihin ottavat aktiivisesti kantaa niin lehdistö kuin Vauva –lehden keskustelupalstan kävijätkin. Myös eri yritykset ja niiden yritysvastuuprojektit ovat viime vuosina kohottaneet päätään keskustelussa. Mainitsematta ei sovi myöskään jättää sitä, kuinka itse nykymedian luotettavuutta on lähdetty kyseenalaistamaan.
Tekopyhyyttä pohtii myös keskiviikon 8.10. Docventures-jakso, jonka aikana nähdään dokumentti ”American – The Bill Hicks Story”. Teemana tekopyhyys linkittyy aiemmin esitellyistä teemoista erityisesti korruptioon ja totuuteen. Ja mikä olisikaan loistavampi maa tarkastella tekopyhyyden teemaa kuin dokumentin keskiössä oleva ”hyvä poliisi” -valtio, joka tuntuu olevan aina rientämässä ”pelastamaan” kanssakumppaneitaan, tai siis ainakin niitä, joiden kanssa heillä on yhteistä kauppaa?
- Karoliina Rajala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti