Turun Docventures-kauden viimeisenä haasteena sain
tehtäväksi toteuttaa arjen sankariteon. Sehän on helppoa, ajattelin ja voi
miten väärässä olinkaan.
Valmistauduin arjen sankaritekoihin pitämällä pikkurahaa taskussani,
jos joku vaikka tarvitsisi euron bussirahaa tai sen puuttuvan kymmensenttisen
kassajonossa. Kertasin ensiaputaitoja siltä varalta, että pääsisin elvyttämään
tuupertunutta mummoa ja pidin suojatiellä silmät auki, jotta voisin tarttua
jokaiseen lapseen tai koiraan, joka ryntäisi tielle ja olisi vaarassa jäädä
auton alle.
Mutta kukaan ei tuntunut ympärilläni tarvitsevan apua.
Ainoastaan kerran osuin kohdalle, kun eläkeläinen kompastui ja kaatui. Olin jo
syöksymässä apuun, kun neljä nopeampaa avuliasta ihmistä jyräsi minut
jalkoihinsa. Harkitsin jo hetken, että voisin itse kampata jonkun, jota voisin
sitten auttaa.
Arki jatkui, eikä yhtään mahdollisuutta arjen sankaritekoon
osunut kohdalleni. Sitten menin ystävieni kanssa syömään yliopiston ruokalaan. Eräs
ystävistäni oli unohtanut lompakkonsa kotiin ja totta kai tarjouduin lainaamaan
hänelle rahat ruokaan. Ystäväni tuli tapauksesta varsin iloiseksi.
Aloin miettiä, että ehkä arjen sankariteoissa ei olekaan
kyse siitä, että tekee jotain suurta tai mullistavaa, pelastaa hengen tai
maailman. Ehkä kyse on niistä pienistä ystävällisistä asioista, jotka saavat
itselle ja toisille hyvän mielen. Jos asiaa tarkastellaan tästä vinkkelistä,
olemme kaikki arjen sankareita, kun vain noudatamme hyviä tapoja, olemme ystävällisiä
toisillemme ja autamme ainakin silloin, kun meiltä apua pyydetään. Aika helppoa
tapa ruveta supersankariksi, vai mitä?
Tehkää arjen sankaruudesta tapa!
-Frida Maria
Pessi
”Be excellent to each other” – Bill ja Ted
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti