Ensimmäisen haastepäivän aamuni alkoi tuttuun tapaan suomalaisella kaurapuurolla, raejuustolla ja mustaherukoilla. Jopa kahvimaitona toimi opiskelijaelämään kuulumattoman ylellisesti rasvaton luomumaito, joka mielestäni maistuu tuplasti paremmalle verrattuna tavalliseen maitoon tai ainakin kaupan päälle kohentaa omaatuntoa.
Lounasaikaan mennessä olin kuitenkin jo unohtanut koko haasteen suunnatessani vain kiireessä opiskelijaravintolaan. Jonottaessa päädyin vahingossa huomaamaan, miten päivän kasvikset tulivat suoraan pussista valmiiksi pilkottuina. Suurimmaksi osaksi kasvissyöjänä katsoin lautasellani makoilevaa paahtopaistia miettien mistäköhän sekin on siihen päätynyt. Tarjolla oli sentään taas luomumaitoa, mutta tällä kertaa se herätti lähinnä vain ristiriitaisia tunteita.
Opiskelijaelämän tunnetaan yleisesti asettavan haasteita kaikenlaisille ruokatottumuksille. Raha määrää usein jo sen, ostaako opiskelija kaupasta edes sitä maitoa. Mikäli joskus on varaa valita päädytään usein siihen halvimpaan Pirkkaketjun tuotteeseen, jotta rahaa jää vielä vuohenjuustoon ja kylmäsavuloheen. Suomalaiset tomaatit jätetään hyllylle, koska hollantilaiset ovat halvempia ja kasviksia täytyy syödä. Luomuosasto kierretään kyllä läpi etsien punaisia tarjouslappuja. Säästäminen on sitä varten, että voi kerran vuodessa lähteä viikoksi tai kuukaudeksi Pattayalle.
Myönnettäköön edellisen olevan aika raju näkemys, mutta myös osuva kuvaus itsestäni noin kahden vuoden takaa. Mikä sitten sai minut, köyhän opiskelijan, satsaamaan suomalaiseen- ja jopa luomuruokaan?
Riku ja Tunna ovat lähetyksissään nostaneet esille tärkeän kysymyksen siitä, mitä jokainen tavallinen kansalainen voisi tehdä jonkin pielessä olevan asian hyväksi. Ajankohtaiset Putin-juustot ja kotimaista tuotantoa tukevat kampanjat ovat aiheuttaneet osalle suomalaisista suurta riemua ja ylenpalttista hamstrausta, mutta toivottavasti uutisoinnit ovat herättäneet myös pohtimaan edes jonkin verran omaa kuluttajuuttaan ja vallitsevaa kulutuskulttuuria.
Torstai-iltani päättyi synttärijuhlien merkeissä, jossa kokattiin porukalla ruokaa. Pääraaka-aineena oli naudan entrecotea ja hevosta, jotka oli vaivalla hankittu naapurikylän lihakaupasta. Itseäni kauhistutti kuitenkin lihaa itsessään enemmän sen määrä. Siispä samalla kun muut nautiskelivat annoksistaan, oli minun jotenkin vain pakko kommentoida tuota luonnonvarojen yliannostelua. Maailmanmenosta hyvinkin tietoinen ja siitä välittävä poikaystäväni totesi vain olevansa melko varma, että jo muutaman vuoden kuluttua joudumme syömään pelkkiä matoja. Mutta oikeuttaako se tuleva huonompi päivä syömään nyt niin paljon ja hyvin kuin vain oma varallisuus antaa periksi?
Viikon aikana kaipasin eniten ananasta, banaaneita, intialaista ruokaa, bataattia, lohta ja cashewpähkinöitä. Yllätyksekseni kiellettyjen aineiden listani osoittautui lopulta melko lyhyeksi. Pelkällä suomalaisella ruoalla eläminen olisi kuitenkin lähes mahdotonta, sillä jo useimmat mausteet ovat ulkomaalaisia.
Haluan vielä huomennakin syödä suurimmaksi osaksi kotimaista, lähellä ja eettisesti tuotettua ruokaa. Mielestäni olen juurikin sitä mitä syön, enkä näe enää mitään syytä, miksi valitsisin suuhuni pantavaksi sen huonomman vaihtoehdon. Lisäksi urheilijana uskon, että mikäli palkitsisin kehoni kourallisella e-aineita jokaisen jäätävän rääkin jälkeen, sanoisi se varmasti sopimuksensa aika pian irti.
Maailman muuttuessa uskon, että jonain päivänä juuri ne leväpullat saattavat olla oikeinkin kelvollista ja hyvää sapuskaa. Lopulta kyse on vain tottumuksista - ja vastuullisuudesta.
Lihaton lokakuu alkakoon!
Janina Saarnio, Hurma ry
Hesarin kuukausiliitteessä oli joitakin vuosia juttu, jossa toimittaja yritti syödä mahdollisimman kotimaisesti. Ongelmaksi osoittautui, että usein jopa ruisleivästä löytyi ulkomaalaisia ainesosia, eikä Joutsenmerkkikään taannut 100% suomalaisuutta.
VastaaPoista