Kerran aloitin vallankumouksen

Syyskuussa kaksikymmentäneljätoista tajusin, etten ole koskaan aloittanut vallankumousta. Olin yli kolmekymmentävuotias ja täysin ummikko siinä, mitä tuli kumoukselliseen toimintaan. Siispä halusin kokeilla jotain uutta. Halusin kirjoittaa viestejä ja viedä ne kirjaston kirjojen väliin. Mutta, mikä olisi minun viestini? Se olikin hankalampi pala purtavaksi. Uskon ihmisten tasa-arvoisuuteen ja heikompien puolustamiseen, mutta en ole kovin kiihkeä, ainakaan ulospäin.

Koin, ettei minulla ollut mitään sanottavaa, ei mitään, millä kohahduttaisin ja valistaisin muita. Mutta sitten tajusin, että muilla oli. Päädyin listaamaan kaikki rakastamani vallankumouksista kertovat kirjat: George Orwellin eläinten vallankumous ja vuonna 1984, Väinö Linnan Täällä Pohjan tähden alla, Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 ja Pelle Miljoonan Puerto Galera. Henkilökohtaisia vallankumouksiakin oli saatava mukaan, joten ikisuosikkini Erlend Loen Supernaiivi ja Martin Pagen Kuinka minusta tuli tyhmä pääsivät listalle. Sitten lisäsin vielä Nälkäpelit vähän nuorekkaamman ja trendikkäämmän kirjallisuuden ystäville. Listan yläpuolelle kirjoitin tekstin: Lue nämä, tee jotain!

Kirjastossa jännitti. Tiesin, etten ollut tekemässä mitään väärää, mutta tunsin itseni silti vähän salaperäiseksi, agentiksi. Pari hömppäromaania sai väliinsä lapun, niin myös pari dekkaria. Sitten törmäsin hyllyjen lomassa kirjoihin, jotka löytyivät listaltani ja tajusin, että olen väärässä paikassa. Ehkä vallankumouksellista kirjalistaani ei ollut järkeä viedä sinne, missä ihmiset ovat jo valmiiksi etsimässä itselleen luettavaa. Ehkä listani tekisi suuremman vaikutuksen muualta.

Meidän talossamme käy säännöllisesti rouvia tuomassa lappuja taivaallisista asioista. Eräänlaista vallankumouksen yllyttämistä sekin. Ehkä minä voisin tehdä samoin. Menisin rappukäytäviin ja soittaisin ovikelloa, antaisin lapun käteen ja jopa juttelisin kirjavalinnoistani, jos oven avaaja sen soisi. Idea oli hyvä, mutta en toteuttanut sitä, meni pupu pöksyyn. Sitä paitsi rappukäytäviin ei Turun keskustassa pääse ilman ovikoodeja.

Johonkin kirjalista oli kuitenkin vietävä. Halusin, että edes joku lukisi minun listani ja ehkä jopa valitsisi kirjan siltä. Jaoin listan lopulta naapureideni postiluukkuihin. Kansalaistottelemattomuus on kuitenkin vielä vähän harjoitusasteella kohdallani, joten kohteliaasti jätin välistä asunnot, joiden ovessa kiellettiin mainokset.   

Ei, minusta ei koskaan tule kunnon vallankumouksellista, mutta viime viikolla opin arvostamaan niitä, joilla on kutsumus muuttaa maailmaa. Sitä paitsi hississä on mielenkiintoista tuijotella naapureita ja miettiä, miten kirjalistani on heihin vaikuttanut. Ehkä joku iskee minulle joku päivä silmää.

Neiti X

Kirjoittaja suhtautuu vallankumouksiin vakavasti, mutta ei ollut vielä itse valmis sellaiseen.