Ei saa peittää

Siinä vaiheessa kun keväällä katsoin jääkiekkoa, söin salmiakkia ja haaveilin erätauolla saunasta, tajusin olevani kävelevä stereotypia.

Ei sillä, että asia olisi tullut mitenkään suurena yllätyksenä. Viime syksynä vaihdossa alkuahdistusta aiheuttivat toiset vaihto-oppilaat, joille käsite henkilökohtainen tila vaikutti olevan tuntematon. Totuin vähitellen poskisuudelmiin, mutta sitä ennen tarjosin omaa kättäni hyvissä ajoin, että se puolen metrin hajurako varmasti jäisi väliimme. Opiskelun kalleudesta keskustellessa tuli tietenkin kerrottua, että ”in Finland we have this thing called free education”. Ensimmäisten pakkasasteiden saapuessa Tukholmaan olin asiantuntija-asemassa neuvoessani australialaisia lämpimän pukeutumisen saloihin. Koska eihän tämä vielä mitään, miettikääpä sitten kun pakkasta on -30 astetta!

Olen siis hoitanut oman osani suomalaisuuden stereotypian uusintamisessa. Toisaalta en pidä stereotypia-ajattelua pelkästään huonona, sillä ainakin länsinaapurissa Suomi-kortin pelaaminen sai osakseen positiivista vastakaikua. Ja kai ne stereotypiat aina perustuvat edes jollain tasolla todellisuuteen? Kenties vanha käsitys suomalaisuudesta on kuitenkin hieman jo väljähtänyt. Olisiko aika luoda uusi kuva suomalaisuudesta?

2010 perustettiin työryhmä pohtimaan Suomen brändiä. Tarkoitus oli määritellä kuvaus siitä, miltä Suomi haluaa näyttää ulkomailla. Sivuutan kuitenkin kyseisen maabrändiraportin julkeasti, sillä en halua kabinettivaikutteita omaan pohdintaani.

Tässä se siis on: uusi uljas kuva suomalaisuudesta!

Tai ainakin sen kevyt viritelmä.

Puhuttaessa suomalaisten lempiurheilusta jääkiekko lienee aika vahvoilla kärkikahinoissa. Meillä on -95 ja -11, toisaalta myös traaginen Torino. Uusi suomalaisuus huomioisi myös esimerkiksi Suomen koripallojoukkueen nousun mm-kisoihin ja fanien keskuudessa vallinneen maagisen tunnelman. Urheilun ohella ei sovi myöskään unohtaa muita kilpalajeja. Suomessa järjestettiin alkukesästä koodauksen mm-kilpailut, joissa isäntämaa tuli kolmanneksi.

Entä suomalainen ruokakulttuuri? Salmiakki ja mämmi ovat hyviä keinoja herättää turisteissa järkytystä, jota voidaan sitten lieventää tarjoamalla pala Fazerin Sinistä. Petteri Punakuonoa saa niin ravintoloissa kuin säilykkeenäkin kaupan hyllyltä. Ruokabrändäys kaipaisi silti kohennusta. Uudet ruokatrendit gojimarjoista avokadopastaan eivät ole raaka-aineiltaan järin kotimaisia. Olisiko aika palata juurille? Nauris oli yksi suomalaisen ruokavalion perusta ennen kuin trendikäs ulkomaantulokas peruna valtasi ruokaympyrän. Voi olla, etteivät suomalaiset naurisruoat kykene lyömään laudalta Ikean lihapullia kansainvälisen yleisön keskuudessa, mutta näyttävä lanseeraus voisi herättää huomiota. Lisäksi olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että yhä useampi tulisi tutustuttaa leipäjuuston ja lakkahillon täydelliseen yhdistelmään.

Sauna. Ilmeisesti ainoa suomen kielen sana, joka on omaksuttu myös muihin kieliin. Paitsi tietenkin ruotsiin. Suomalaisuudesta tuskin milloinkaan puhutaan ilman mainintaa tästä rakkaasta höyryhuoneesta. Uuttakaan suomalaisuuden kuvaa on vaikea muodostaa ilman mainintaa saunasta. Tosin suomalaisten maallistuessa ja jättäessä kirkon yhä suuremmissa määrin lienee hyvä, että jäljelle jää edes yksi paikka hartaille hetkille. Jättäkäämme siis sauna rauhaan, jotta jäljelle jäisi jotain vanhaakin.

Scandinavia and the World (http://satwcomic.com/art/sauna-time.jpg)

Miten sitten on suomalaisten luonteenpiirteiden laita? Pessimistisestä asenteesta ja hiljaisuudesta on muotoutunut ylpeydenaihe, jota toistellaan ulkomaanmatkoilla (mikäli siis jotain ylipäänsä sanotaan). Samalla toisaalta muistutetaan, että englannin taitohan täällä on erinomainen. Ruotsin kielestä osataan vain olennainen: tack, hej, den glider in ja Mats Sundin är homosexuel. Uusi suomalainen toivon mukaan tekee muutakin, kuin ryyppää ja puhuu talvisodasta, ja on sitten seuraavan viikon hiljaa kaikilla osaamillaan kielillä. Puhua voisi esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan ongelmista, mutta myös hyvistä puolista. Äitiyspakkauksesta tuli nopeasti nettihitti, joka kiillotti hetkessä Suomi-kuvaa hyvien PISA-tutkimustulosten veroisesti. Siitä kelpaa jutella millä kielellä tahansa.

Suomalainen kulttuuri vaikuttaa pyörivän sekä vanhojen klassikkopatujen, kuten Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan ympärillä, että toisaalta myös nykyaikaisempien vientituotteiden, kuten Sofi Oksasen ja Nightwishin parissa. Lordi vaikutti tekevän Suomesta Euroopan virallisen hevimaan, ja raskaampi musiikki houkutteleekin edelleen ihmisiä matkustamaan Suomeen ja opettelemaan ”maailman vaikeinta kieltä”. Maamme kulttuurissa on kuitenkin pakko olla muutakin mielenkiintoista kuin pari mahtipontista sinfoniaa, Kalevala ja rivi pitkätukkia kitaran varressa. Populaarikulttuurin osalta huutoon ovat osittain vastanneet kansainvälisesti menestyneet suomalaiset tv-ohjelmat. Kun Arman Alizad saa kerta toisensa jälkeen selkäänsä tai Riku ja Tunna kulkevat ympäri maailmaa milloin missäkin ja milloin mitäkin syöden, hurraa globaali yleisö innoissaan. Osansa erilaisen suomalaisen kulttuurikuvan luomisessa ovat tehneet myös Duudsonit, kuunatsit ja astetta pelottavampi joulupukkitarina.

Kyseiset hajatelmat eivät välttämättä tuo mitään järisyttävän uusia elementtejä Suomi-kuvaan. Toisaalta on vaikeaa murtaa stereotypioita, joiden huolellinen rakentaminen on aloitettu jo kauan ennen itsenäistymisen aikaa. Koska onhan oleellista muistaa muun muassa sekin, ettei Ruotsin sotimisesta 30-vuotisessa sodassa olisi tullut yhtään mitään ilman suomalaisia Hakkapeliittoja.  

Mitä sitten itse lopulta ajattelen suomalaisuudesta? Minulle se näyttäytyy monipuolisena, ehkä hieman mustan huumorin ja sarkasmin sävyttävänä kokonaisuutena. Toivon, että Suomi tullaan tulevaisuudessakin tuntemaan maana, joka tarjoaa kansalaisilleen ilmaisen koulutuksen läpi eri koulutusasteiden ja jossa joulupukki on tavattavissa ympäri vuoden. Toivon myös, että suomalainen puhuu rohkeasti vähintään molempia kotimaisia ja osallistuisi välillä pihatalkoisiin naapurin lastenvaunujen kadehtimisen sijaan.

Ja että olisimme enemmän kuin vain kaksinkertaisia jääkiekon maailmanmestareita. 

- Essi Nummi, Docventures goes Turku -kisakatsomon sometiedottaja