Unohdettu Sampo

Näinä taloudellisesti epävakaina aikoina ei Suomessa pahemmin törmää kirjoituksiin joissa esitettäisiin tehokasta ratkaisumallia Suomen kansantalouden ongelmiin. Aikana, jolloin vannotaan €uroon, tuntuu, että €uro olisi ollut täällä aina ja ikuisesti. Näin ei tietenkään ole ollut, eikä tule olemaan. Itseasiassa Suomi, ja erityisesti se paljon puhuttu hyvinvointivaltio, rakennettiin aikana jolloin €uro ei ollut Suomen valuutta, vaan se oli markka FIM.

Markka oli siitä jännittävä valuutta, että sen hallinnointi kuului Suomen pankille. Suomen pankkia hallinnoi taas eduskunta ja eduskuntaa kontrolloi kansa = demokratiaa. Kun maassa käytetyn rahan hallinnointi kuului epäsuorasti kansalle, se voitiin valjastaa kansan hyvinvoinnin luomiselle.

Euroon liittymisen jälkeen markat hävitettiin ja Suomen pankista tuli osa EKP:tä. EKP on €uro- alueen kiistaton diktaattori, herra ja hidalgo. Tämä ilmenee selkeästi Suomen Pankki koskevassa laissa; yleiset säädökset 4§ ” Hoitaessaan Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtäviä Suomen Pankki tai sen toimielimen jäsen ei saa pyytää tai ottaa vastaan toimintaansa koskevia määräyksiä muulta kuin Euroopan keskuspankilta.

EKP:n jalkavaimona Suomen Pankin tärkein tehtävä on valvoa hintavakautta = inflaatio. Suomen Pankki ei missään nimessä saa rahoittaa julkista sektoria = Suomen valtio ja kunnat. Tästä aiheutuu suoraan valtion ja kuntien rahoitusvaje. Mistä sitten rahat valtion ja kuntien toimintaan?

Kuva: Karoliina Rajala

Mitä tapahtuisi, jos eroaisimme emusta

Mitä Suomelle tapahtuisi jos se päättäisi erota emusta, ottaa käyttöönsä oman kelluvan valuutan ja siirtyä keskuspankki rahoitukseen? Laskelmat tällaisesta vaihtoehdosta loistavat poissaolollaan, sillä jo näiden laskelmien tekeminen antaisi signaalin markkinoille, että euroalue saattaa hajota. Koska Suomi on luokan kuuliaisin oppilas, tällainen kapinointi ei vain käy.

Esko Seppänen, yksi Suomen johtavista EU-asiantuntijoista on sitä mieltä, että €uro eron taloudellinen hinta on toissijainen suhteessa poliittiseen hintaan. Suomi menettää hyvän maksajan maineensa jos rupeaa nyt hankalaksi, ovet ytimiin sulkeutuvat ja niin edelleen. Lisäksi hän on sitä mieltä, että Suomi on sidottu kiinni emuun niin monimutkaisin solmuin, että niitä ei voi pirukaan aukaista.

Poliittisen kentän vasemmalta laidalta huudellaan sen perään, että EKP:n täytyy saada hoitaa työllisyyttä hintavakauden sijaan. Onko kukaan nähnyt mitään merkkiä EKP:n toiminnan muuttumisesta eurooppalaisia palvelevaan suuntaan? EKP:n johtokunnassa on liian monta entistä pankkiiria, jotka haluavat pitää tilanteen juuri tällaisena kun se nyt on; valtiot liikepankkien armoilla.

Sulle, mulle ja tuolle

Kansalle on syötetty ajatus, että poliitikkoja ei saa missään nimessä päästää keskuspankkielimiin toimijoiksi, sillä silloin alkaa ”sulle, mulle ja tuolle” -rahanjako-orgiat. Nyt meillä on alansa parhaat huippuosaajat EKP:ssa päättämässä rahapolitiikasta ja sutta ja sekundaa tulee vuosi vuoden jälkeen. Pitäisikö poliitikkojen roolia edes hiukan kasvattaa tässä asiassa?

Suomen €uro-eron jälkeen talouspolitiikka Suomessa muuttuisi hyvinkin erilaiseksi. Suomen olisi mahdollista elvyttää talouttaan voimakkaasti ja näin ollen käynnistää kiinni leikannut talous kotimaisen kysynnän avulla. Suomen omavaraisuusaste olisi elvytyksen avulla nostettava nykyisestä 6-8 % tasosta vähintään 30 % tasoon. Näin kauppa- ja vaihtotasekin korjaantuisi, kun Suomessa ruvettaisiin taas tekemään Suomalaisia tuotteita suomalaisille. Näistä tuotteista osa olisi myös sen verran korkealaatuisia, että ne kelpaisivat vientiin.

Kuva: Karoliina Rajala

Lopulta tullaan ehkä tärkeimpään seikkaan taloudessa:

Kuka luo ja hallinnoi käytössä olevaa rahaa?

Tällä hetkellä valtio laskee liikkeelle suomen valtion velkakirjoja. Niitä merkitsevät itselleen nyt pääosin ulkomaiset toimijat  (Barclays Capital, BNP Paribas, Citigroup, Crédit Agricole, Credit Suisse, Deutsche Bank, HSBC, J.P. Morgan, Merrill Lynch, Morgan Stanley, Nordea, Pohjola Pankki, Royal Bank of Scotland ja Société Générale) = liikepankkeja.

Pelkistetysti operaatio etenee näin. Pankit merkitsevät taseisiinsa AAA-luokituksen valtiovelkapapereita 1 mrd. euron arvosta. Pankit saavat merkitä taseeseensa nämä ostot ns. nollakamana joka sitoo 0 % pankin taseessa olevasta omasta pääomasta. (Basel III).
Liikepankki laittaa maksutransaktion liikkeelle, 1 mrd. euroa (muutama klikkaus hiirellä).
Summa ilmestyy siirtotilille pankin sisäisestä ”shekkilimiitistä”, jonka suuruuden suhteessa omaan pääomaan määrittelee em. Baselin sopimus.

Liikepankki siirtää luomansa luottorahan Suomen Pankin tilille. Tähän siirtoon tarvitaan taas EKP:n liikkeelle laskemaa keskuspankkirahaa, jota pitää olla pankilla tuo 1 mrd. euroa transaktion toteuttamiseksi. Shekkirahaa ei voi siirtää ilman sitä.

Mitä siis tapahtui?

Eurotalouteen syntyi pelkästään em. liikepankin toimesta 1 Mrd. € uutta rahaa. Suomen kansantalous rasittuu takaisinmaksuaikana lyhennysten ja korkojen osalta.
Tämä uusi raha ei siis tosiaan tullut mistään asiakkaiden tileiltä, vaan pankin luototuspiikistä. Aivan sama mekanismi toimii myös kotitalouksien ja yritysten luototuksessa.

Jos tuntuu, että tällainen rahanluontimekanismi ei voi olla totta, voi katsoa paljonko euroalueelle on tehtailtu rahaa vuosina 1998–2007 -> M2: 4000 Mrd. -> 8000 Mrd. Mistä tämä 100 % lisäys on tullut, jos kukaan ei voi omin päin lisätä nollia tililleen ja valtio ei saa luoda rahaa? (M2 = käteinen raha, ihmisten käyttötilit, määräaikaistalletukset).

Kymmenelle vuodelle jaettuna 7 % lisää rahaa joka vuosi. Samaan aikaan kun BKT:n kasvu kertoo reaalitalouden kasvaneen euroalueella 3 % vuosivauhtia. Liikepankkien takahuoneessa on painokone ja me pyöritämme reaalitaloutta niiltä vuokratulla rahalla.

Kuva: Karoliina Rajala

Euroalueen jättänyt Suomi

Valtio laskee liikkeelle markkamääräisiä Suomen Valtion velkakirjoja tarvittavan 6 Mrd. markan arvosta. Valtion 100 % omistama pankki (Uusi Postipankki) merkitsee kokonaan valtiokonttorin liikkeelle laskeman lainan. Uusi Postipankki käyttää luotto- tai shekkilimiittiään, ja luo rahan aivan samoin kuin liikepankkikin ensimmäisessä esimerkissä.

Mitä siis tapahtui?

Suomen kansantalouteen tuli lainaa vastaava summa lisää rahaa, Suomi velkaantui ulkomaille 0 €, maksutase ei rasitu.

Lainan korot palautuvat valtiolle Uuden Postipankin tulouttaessa voittojansa takaisin valtiolle.
Markkinakorot eivät tästä "kysynnästä" nouse, koska luototuskapasiteettia ei ole tällä mitenkään loppuun kulutettu.

Asunto- ja yritysluotot?

Tässä tapauksessa Uusi Postipankki lainaa pankeille, jotka myöntävät luoton asiakkaalle. Aivan kuten säästöpankit nykyisin mutta kotimaisella rahalla. Uudessa mallissa ei velkaannuta ulkomaille kotitalouksien tai yksityisenkään sektorin toimesta.

Miten kansainväliset markkinat reagoivat, jos Suomi siirtyy markkaan? Jos se tehdään oikein, ei juuri mitenkään. Suomesta tulee houkutteleva kohde tehdä kauppaa.

Edellä mainittu kuvio on yksinkertaistettu malli siitä, miten asiat voisivat olla kun Suomella olisi oma keskuspankki. Tärkeintä asiassa on asenne. Jos on tahto, on myös keino.

Suomi on maksanut Eu-jäsenyytensä aikana valtionvelan korkoja noin 70 miljardia euroa. Kun sitä verrataan valtionvelan kokonaismäärään 110 miljardia, huomataan kuinka merkittävästä summasta on kyse. Suurin osa näistä kuluista olisi ollut helposti vältettävissä oman keskuspankin avulla. Miksi näin ei haluta tehdä? Kuka Suomessa on isäntä? Kuka renki?

Jarmo Nevalainen