Jätetäänpä frendit hetkeksi etsimään ja hypätään sitcomista hyväntekeväisyyteen.
Hyväntekeväisyydellä tarkoitetaan toisen auttamista ilman oman edun tavoittelua. Uskallan väittää, että tämäkin määritelmä on jo korruptoitunut. Perusteluja voi hakea esimerkiksi Yhdysvalloista, missä hyväntekeväisyys on jo muuttunut velvollisuudeksi. Rikkaat, vaikutusvaltaiset ja menestyneet yritykset ja yksityishenkilöt tekevät Amerikan ihmemaassa hyviä tekoja sosiaalisen asemansa takia. Mitä enemmän merkittävät filantroopit keräävät rahaa tai lahjoittavat sitä, sitä paremmin he myös menestyvät yhteiskunnassa.
Filantrooppi muuten tarkoitti alun perin ihmisystävää tai ihmistä universaalisti rakastavaa henkilöä. Nykyään, etenkin englanninkielessä, sanan merkitys on muuttunut tarkoittamaan nimenomaan lahjoittajaa eli niin sanottuja rikkaita hyväntekeväisyyden harrastajia, jotka eivät välttämättä edes täytä pyyteettömän ja universaalin ihmisystävän kriteerejä.
Yhdysvalloissa hyväntekeväisyyden merkitys korostuu siitäkin syystä, ettei siellä tuoteta palveluita samalla tavalla julkisin varoin kuin Suomessa. Tosin samaan suuntaan on menossa myös kotimaamme, jossa lahjoituksin on rakennettu niin uutta lastensairaalaa kuin kerätty varoja yliopistoille. Suuntaa voisi pitää huonona, mutta toisaalta se on kielinyt myös siitä, että ihmiset haluavat tukea heille tärkeitä asioita.
Onko lahjoittajille sitten tullut hyvä mieli? Uskoisin, että on. Ovatko teot siis olleet itsekkäitä? Mahdollisesti. Mutta, onko sillä oikeastaan väliä?
Arvaatte varmaan, ettei Frendien Phoebe onnistunut keksimään epäitsekästä hyvää tekoa – ja hyvä niin. Miksi hyväntekijä ei saisi nauttia tekemänsä hyvän teon tuomasta hyvästä mielestä tai sen tuomasta maineesta? Miksi epäitsekäs hyvä teko olisi parempi tai tärkeämpi kuin sellainen, josta myös auttaja hyötyy? Eikö hyviä tekoja voisi ajatella myös perinteisenä win-win-tilanteena? Tuskin kukaan kieltäytyisi avusta vain siksi, että auttajakin siitä hyötyisi.
Voimme toki kyseenalaistaa monia asioita, jotka liittyvät hyväntekeväisyyteen, mutta juuri nyt haluan vain nauttia siitä, että ihmiset osaavat yhä edelleen olla hyviä toisilleen ja nauttivat siitä itsekin.
Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka lahjoittivat pipoja, lapasia ja kaulahuiveja DGT:n keräykseen. Toivon, että teille itsellennekin tuli hyvä mieli ja hyödyitte lahjoituksestanne esim. pääsemällä eroon kaapissa pyörineestä tavarasta.
Kiitokset myös Galina Kääriäistä, joka rohkeasti kertoi meille omia ajatuksiaan myötätunnosta ja auttamisesta. Galinan haastatteluun voitte tutustua myös oheisella Saara-Miira Kokkosen videolla.
Frida Maria Pessi
ps. älkää kadotko eetteriin, sillä luvassa on vielä kauden yhteen kokoavaa postausta. Näette, missä olette olleet tänä vuonna mukana.
